JukoKlubi: Osmo Ikonen

JukoKlubi

 

Osmo Ikonen

 

Lämmin ja tunnistettava laulusoundi, energinen lavakarisma, poikkeuksellinen lahjakkuus useiden eri soitinten taitajana sekä pitkä ura musiikin parissa on tehnyt Osmo Ikosesta arvostetun artistin ympäri Suomen. JukoKlubilla nautitaan  Osmon soolokeikasta. 

 

Osmo Ikonen on laulaja/lauluntekijä/multi-instrumentalisti ja musiikkituottaja. Hänet tunnetaan soolouransa lisäksi Sunrise Avenue yhtyeen kosketinsoittajana sekä mm. SuomiLOVE-ohjelman solistina ja sovittajana. 

  

Hänen debyyttialbuminsa ”Stories From Within” julkaistiin vuonna 2008. Toinen albumi ”Heaven Or Hell Is Just State Of Mind” puolestaan vuonna 2010 ja 2015 ilmestyi hänen viimeisin englanninkielinen EP:nsä ”Let it out”. 

 

Viime aikoina artisti on keskittynyt suomenkieliseen tuotantoon. Ensimmäinen suomenkielinen levy, Yhden miehen armeija, julkaistiin kesällä 2021. Uuden materiaalin myötä Osmo keikkailee sekä soolona että bändin kanssa. 

 

Pe 27.10. klo 19 

Liput 28,60 €

 

JukoKlubeilla on nouseva istumakatsomo ja musasta sekä tunnelmasta nautitaan ilman häiriötekijöitä. Soitto alkaa tasan klo 19 ja saliin ei pääse keikan jo alettua. JukoKlubit ovat ikärajattomia. 

 

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää teatterivanhajuko.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent teatterivanhajuko.fi-site activities.

Sulje/Close