Lipunmyynnin info – korona-ajan lippupalautuksista ja -vaihdoista
Myös Jukossa on vallitsevan koronatilanteen vuoksi jouduttu perumaan tai siirtämään esityksiä.
Jukolauma toivottaa kaikille voimia, valoa ja optimistisuutta haastavaan tilanteeseen. Pestään käsiä, noudatetaan ohjeita ja pidetään huolta itsestä ja toisista.
Suurimmalle osalle esityksistä on löydetään korvaavat esityspäivät. Ostetut liput käyvät uuteen esityspäivään sellaisenaan eli niitä ei tarvitse tulla vaihtamaan.
Esityspäivät ja koko ohjelmistomme löydät TÄÄLTÄ.
Kaikkiin lipun ostaneisiin tai varanneisiin ollaan yhteydessä, jos yhteystiedot meiltä vain löytyvät ja ne toimivat. Jos saat meiltä viestin, pyydämme, jos mahdollista, että vastaisit siihen pian. Näin lipunmyyjämme tietää, että olet saanut tiedon asiasta.
Pyydämme myös, että jos et saa meiltä yhteydenottoa, laittaisit meille sähköpostia (toimisto@teatterivanhajuko.fi), jotta saamme lippuasiat kanssasi selvitettyä. Kerro viestissä lippujen tilausnumerot ja toivottavat toimenpiteet.
Toiveemme on että lippujen vaihto onnistuisi toiseen esitykseen, toiseen ajankohtaan tai Jukon lahjakorttiin, jonka voimassaoloaika on vuosi.
Perutun esityksen pääsylipun rahat voidaan toki myös palauttaa. Oheisen linkin takaa löydät ohjeet ja lomakkeen lippurahojen palautukseen: https://web.lippu.fi/palautus/
Pyydämme nyt kaikilta lipun ostaneilta kärsivällisyyttä lippuvaihtojen ja palautusten suhteen.
Teatteri Vanhan Jukon oma lipunmyynti palvelee näytöskaudella keskiviikkoisin klo 15–17 ja torstaisin klo 16–18 sekä aina tuntia ennen esitystä.
Puh. 03 752 0585 / toimisto (at) teatterivanhajuko.fi.
Oman lipunmyyntimme ollessa tauolla, lippujamme voi ostaa Lippupisteen myyntipisteistä sekä verkkokaupasta www.lippu.fi.
OSTA LIPUT
Lippupiste Oy
0600-900 900 (2 € min+pvm)
(ma-la klo 9-21, su klo 10–18)
Liput myös R-kioskeilta kautta maan.
kuva: Antti Sepponen
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information
Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan.
Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää teatterivanhajuko.fi - sivuston toiminnan.