Likainen sukka (2007)

ESITYS ON POISTUNUT OHJELMISTOSTA

 

Merja Repo:

LIKAINEN SUKKA

”Vastanäyttelijä koiranäyttelyssä. Minä burnoutissa.” Ajankohtainen ja koskettava näytelmä työuupumuksesta.

Näytelmä on saanut tekijöidensä omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan käsittelyn, joka toisaalta koskettaa kuvatessaan opettajan ja näyttelijän työn synkempää puolta ja toisaalta muistuttaa, että pelin voi myös viheltää poikki.
Näytelmän piti alunperin tulla ensi-iltaan vuoden 2006 alussa nimellä Aukkopaikkoja. Ritva Sorvalin työuupumuksen vuoksi peli jouduttiin kuitenkin todella viheltämään poikki. Näytelmä kirjoitettiin tämän jälkeen isommalta työryhmältä yhdelle näyttelijälle aiheen omakohtaisuuden vuoksi. Monologi tuntui tässä yhteydessä oikealta tavalta toteuttaa näytelmä. Ihan pelkkä monologi ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä paitsi että Sorvali venyy useisiin rooleihin, tekee muusikko Esa Korja loistavaa työtä musiikin kautta puhuvana lääkärinä ja rehtorina.

On näyttelijä, joka näyttelee henkensä edestä uupuneena. Ensi-iltaan on enää viikko ja työkaverit eivät ota vakavasti.
Näyttämöllä hän on lukion äidinkielen opettaja Tuula, joka ei pysty yölläkään lepäämään, vaan miettii seuraavan päivän työruuhkaa ja suree oppilaittensa puolesta, jotka eivät saa enää kunnon opetusta.

Aihe on rankka, mutta sen käsittelytapa ei. Vaikka loppuun palaminen on traaginen tila, on siinä aina, kuten elämässä yleensäkin, toinenkin puoli. Se huvittava ja naurattava puoli, jonka voi nähdä, kun asiaa ja ihmistä tarkkailee vähän etäämmältä.

Kantaesitys Teatteri Vanhassa Jukossa 27.9.2007

Ohjaus ja käsikirjoitus: Merja Repo

Lavastus: Työryhmä

Valot: Mara Turunen

Roolissa: Ritva Sorvali

Muusikko: Esa Korja

Lataa painokelpoiset kuvat TÄÄLTÄ. Kuvaaja on Paula Harmaala.

Esitys on poistunut ohjelmistosta.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää teatterivanhajuko.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent teatterivanhajuko.fi-site activities.

Sulje/Close